System365 nettipalvelu on valmis!

System365 nettipalvelu on valmis!

Koko System365 ajatus lähti liikkeelle SRL:n syyskokouksesta. Asiantuntijat taas kerran kertoivat ratsastavalle kansalle, ettei ratsastuksessa toteudu tehokas ammattimainen kokonaisvaltainen valmennus. Tullakseen huippuratsastajaksi ja saavuttaakseen huipputuloksia ei voi vain käydä kerran viikossa tai kerran kuussa valmennuksessa, vaan tarvitaan tehokkaampaa valmennusta ja seurantaa. SRL:n kehitysjohtaja Kari Niemi-Nikkola kuulutti urheilijoiden 365 valmennusta.

Jäimme Karin kanssa miettimään, miten se ratsastuksessa onnistuisi. Asustaahan toki moni ratsukko valmentajansa tallissa, käy siten valmennuksissa tai ainakin ratsastaa ammattilaisen silmän alla usean kerran viikossa ja ammattimaista apua on kokoajan saatavilla. Se on mahdollista meilläkin ja olisi monelle varmasti paras vaihtoehto. Mutta hyvin monelle myös liian kallis tai opiskelu- tai työpaikan sijainnin takia mahdoton.

Niinpä mietimme muita vaihtoehtoja tukea valmennettavaa edullisesti, mutta kokonaisvaltaisesti. Ja niin syntyi System365. Tai ei ihan niin vain. Kyllä se vaati niin monta tuntia koneen naputtelua, että taas on yksi näppäimistö kulutettu puhki! 😀

Tiedättehän te normaalin valmennuksen, sinne tullaan hevosen kanssa, ratsastetaan tunnin verran, vähän jutskataan loppukävelyissä valmentajan kanssa ja adjöö. Vaikka Karille on aina saanut soittaa ja jutskata kisasuunnitelmista jne, ei monikaan valmennettava sitä kenties kehtaa tehdä. Eikä silloin tällöin soittelua voi nyt kuitenkaan kutsua kokonaisvaltaiseksi valmentautumiseksi.

System365ssa on yhdistetty Karin huippuvalmennus, hänen sutjakkaat sosiaaliset taidot ja aito oppilaista sekä heidän kehityksestään kiinnostus, minun kaikki mahdollinen tietotekninen osaaminen ja nykyaikaisen netin taipuminen moneen muotoon, sekä meidän molempien hieman hitlerimäinen intohimo opettaa kunnianhimoisesti ratsastusta ja hevosmiestaitoa.

Eli vaikka System365 on maksuton sympaattisen oloinen palvelu Karin valmennettaville, ei se ole mikään pelkkä päiväkävely valmennettavalle. Kehittyäkseen on ratsastajan oltava valmis käärimään hihat ja tekemään töitä. System365 velvoittaa säännöllisiin valmennuksiin, joissa on on varattu aikaa palavereihin Karin kanssa. Näissä palavereissa tehdään lähinnä lyhyen ajan tavoitteita, eli katsastetaan mitä ja miten valmennettavan on tehtävä kehittyäkseen seuraavaan System365 valmennukseen mennessä ja onko edellinen tavoite saavutettu. System365 valmennukset ovat viikonloppuvalmennuksia, joita järjestetään 4-8 viikon välein eri paikakunnilla. Tämähän ei tietenkään riitä lajivalmentautumiseksi, joten lisäksi täytyy valmennettavan käydä Karin tai oman kotivalmentajan viikkovalmennuksissa.

Valmennettavan päivittäiseksi tueksi on kehitetty System365 nettipalvelu. Karihan on asunut ratsastuksen mekassa Saksassa ja haikailee edelleen saksalaisen tiimihengen perään. Joten halusimme tehdä System365 nettipalvelusta mahdollisimman yhteisöllisen valmennettavien kesken, niin että muodostaisimme todellakin toisiamme tukevan tiimin. Nettipalvelun kautta voi olla yhteydessä valmentajaan kätevästi ja jokaisella ratsastajalla on oma profiili, joka on valmentajalle hyvä työkalu. Ratsastajan profiilista löytyy päivittäin täytettävä treenipäiväkirja ja palautetut ”kotitehtävät” kuten tavoitteiden suunnittelu jne. Keräämme nyt alkuvuodesta sinne myös hyvän kasan Karin harjoitteita, jolloin Kari voi valmennuksessa neuvoa väliviikolla tekemään esim. puomiharjoitusta No16. Kari myös lukee ja antaa palautteen viikoittain esimerkiksi ratsastajan treeniohjelman analysointiin.

Yritin tehdä nettipalvelusta mahdollisimman selkeän ja helpon. Uskonkin, että kaikki oppivat sitä käyttämään. Muutamia bugeja sieltä varmasti löytyy ja toivonkin, että kerrotte ne minulle niin saadaan kaikki korjaukseen! Nettipalvelu on myös tehty mahdollisimman joustavalle alustalle, joten sen muokkaaminen ja kehittäminen jatkossa tule olemaan hyvin helppoa! Kaikki ideat siis kehiin!

Kaikki jotka tuntevat Karin, tietävät kyllä, ettei hän ole mikään tietokonevelho.Mutta Karillekin ostettiin nyt oma iPad (ja siihen suojakuoret!) ja hän on nyt muutaman viikon aikana jo oppinut aikamoiseksi nettisurffailijaksi! Kalenteriin on raivattu tilaa valmennettavien seuraamiseen ja palautteen antoon.

Mukana on myös muita yrityksiä tukemassa ratsastajia kehittymisessä. Hevostiimi antaa kaikille System365 oppilaille ilmaisen pronssitason ja EQ-Orannalta tulee tarjouksia ajankohtaisista lisäravinteista!

System365 on maksuton lisäpalvelu säännöllisesti valmentautuville Karin oppilaille! Lue lisää täältä.

t.Minna
Uusi vuosi – Uudet kujeet

Uusi vuosi – Uudet kujeet

Uudet nettisivumme valmistuivat vihdoin – tai ainakin melkein, koska suutarin lapsilla ei edelleenkään ole kenkiä, puuttuu meidän omien kasvattien turpakohtaiset esittelyt vielä. Viisastuneena kokemuksistamme erilaisissa nettiympyröissä, yritimme tehdä sivut, jotka on NIIN helppo päivittää, että ne kanssa tulevat päivitetyksi. Mikään ei ole niin tylsää kuin päivittämättömät nettisivut, missä viimeinen uutinen on päivätty kaksi vuotta sitten. Karille on hommattu iPad ja uutisten lisäys onnistuu jopa kännystäkin, eli tekosyitä ei enää ole!
Uutiset ja blogikirjoitukset tässä omien nettisivujen (ei System365) jaetaan kolmeen peruskategoriaan: Valmennus, Kasvatus ja Life. Ja näistähän meidän elämä koostuu! 😀

Aika on ajanut ohi turhan tärkeiden nettisivupönötyksien ja haluasimmekin tästä sivustosta rennon eläväisen. Minna pitää kirjoittamisesta ja kategoriaan Life voidaankin kirjoitella mitä ikinä mielessä sattuu käymään. Toivomme paljon kommentteja, joten kirjoittele vapaasti takaisinpäin! Aloita vaikka kommentoimalla alla, roskapostin takia ensimmäinen kommentti menee aina tarkastuksen kautta, seuraavat kommentit läpäisevät seulan jo automaattisesti.

Alussa voi aina olla jotain pientä takkua, etusivu esimerkiksi on niin iso, että sen lataaminen saattaa valitettavasti hitailla yhteyksillä kestää. Voisimme pienentää sitä, mutta jouduttaisiin tiputtamaan jotain ihanaa siitä pois (: . Laittakaa kommentteja ja ehdotuksia myös sivun toimivuudesta ihan rohkeasti vain, yritetään korjailla kaikki bugit pois!

Uusien sivujen ja System365 myötä toivomme palvelevamme asiakkaitamme entistä paremmin.

t. Minna ja Kari

 

Pin It on Pinterest