Mistä on pienet kilparatsastajat tehty?

Mistä on pienet kilparatsastajat tehty?

Tänään vietimme Karin kanssa System365 päivää. Kari kävi läpi valmennettavien treenikalentereita, kuulumisia ja viikkotehtäviä. Hevostiimi on lähtenyt sponsoroimaan System365 valmennettavia, ja sieltä löytyikin heti mahtavia työkaluja kauden ja tavoitteiden suunnitteluun viikkotehtävien muodossa. SWOT- analyysit olivat onnistuneet hyvin, suomalaisella rehellisyydellä on löydetty hienosti omat vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet ja uhat. Onkin hyvä pysähtyä välillä analysoimaan ja jatkaa siitä entistä määrätietoisempana kohti päämäärää.

Analysoinnin jälkeen on tarkoitus haaveilla, etsiä niitä omia salaisiakin tavoitteita, unelmia ja päämääriä. Se onkin ollut tiimiläisille paljon hankalampaa, unelmat eivät nyt ole oikein lähteneet lentoon.

On ihan hyvä olla suurimman osan aikaa vaatimaton realisti, mutta kilparatsastajan täytyy myös osata olla röyhkeä voittaja, radalle ei voi mennä anteeksipyydellen. Mietinkin kilparatsastajien ominaisuuksia:

  • Hyvää itsetuntoa. Radalle täytyy mennä leuka pystyssä, myös tavoitteiden täytyy olla tavoittelemisen arvoisia.
  • Positiivista asennetta. Kilparatsastajan täytyy uskoa jo etukäteen onnistuvansa.
  • Kykyä unelmoida. Jokainen tavoittelee tavoitteitaan, älä aseta niitä liian alas.
  • Vielä kerran hyvää itsetuntoa. Mikäli tavoitteisiin ei pääsekään suunnitelmien mukaisesti, niin ei saa masentua vaan jatkaa rinta rottingilla.
  • Nöyryyttä. Ilman nöyryyttä ei tapahdu oppimista.
  • Ahkeruutta. Ratsastus on taitolaji, joka vaatii paljon harjoittelua.
  • Systemaattisuus. Hevosten kanssa täytyy pystyä toimimaan systemaattisesti = järkevästi.

Ei ole helppoa olla samaa aikaa röyhkeä ja nöyrä tai systemaattinen unelmoija. Ehkä hyvä kilparatsastaja onkin hieman jakomielitautinen? Niin tai näin, siihen meidän täytyy nyt pyrkiä (= . Kukaan ei varmasti ole varustettu noin jakomielisellä mielenlaadulla syntyessään, eli harjoittelulla on varmasti osansa asiaan.

Treeniterveisin, Minna
Uusi vuosi – Uudet kujeet

Uusi vuosi – Uudet kujeet

Uudet nettisivumme valmistuivat vihdoin – tai ainakin melkein, koska suutarin lapsilla ei edelleenkään ole kenkiä, puuttuu meidän omien kasvattien turpakohtaiset esittelyt vielä. Viisastuneena kokemuksistamme erilaisissa nettiympyröissä, yritimme tehdä sivut, jotka on NIIN helppo päivittää, että ne kanssa tulevat päivitetyksi. Mikään ei ole niin tylsää kuin päivittämättömät nettisivut, missä viimeinen uutinen on päivätty kaksi vuotta sitten. Karille on hommattu iPad ja uutisten lisäys onnistuu jopa kännystäkin, eli tekosyitä ei enää ole!
Uutiset ja blogikirjoitukset tässä omien nettisivujen (ei System365) jaetaan kolmeen peruskategoriaan: Valmennus, Kasvatus ja Life. Ja näistähän meidän elämä koostuu! 😀

Aika on ajanut ohi turhan tärkeiden nettisivupönötyksien ja haluasimmekin tästä sivustosta rennon eläväisen. Minna pitää kirjoittamisesta ja kategoriaan Life voidaankin kirjoitella mitä ikinä mielessä sattuu käymään. Toivomme paljon kommentteja, joten kirjoittele vapaasti takaisinpäin! Aloita vaikka kommentoimalla alla, roskapostin takia ensimmäinen kommentti menee aina tarkastuksen kautta, seuraavat kommentit läpäisevät seulan jo automaattisesti.

Alussa voi aina olla jotain pientä takkua, etusivu esimerkiksi on niin iso, että sen lataaminen saattaa valitettavasti hitailla yhteyksillä kestää. Voisimme pienentää sitä, mutta jouduttaisiin tiputtamaan jotain ihanaa siitä pois (: . Laittakaa kommentteja ja ehdotuksia myös sivun toimivuudesta ihan rohkeasti vain, yritetään korjailla kaikki bugit pois!

Uusien sivujen ja System365 myötä toivomme palvelevamme asiakkaitamme entistä paremmin.

t. Minna ja Kari

 

Talviratsastusta

Talviratsastusta

Meillähän ei kotona ole hallia, joten talvisin täytyy olla luova, notkea, rohkea, ahkera ja lämpimästi pukeutunut… 🙂
Yritämme pitää kentästä mahdollisimman hyvää huolta, siihen upotetaan talven aikana pari tuhatta kiloa suolaa ja meillä on peltoäes jolla saadaan hieman kohmeinen kenttä auki. Nyt tänä talvena satoi vettä niin reippaasti, että kaikesta huolimatta kenttä rapsahti jäähän pakkasten tultua. Onneksi olimme kuitenkin saaneet äestettyä sen niin, että pohja ei jäänyt liukkaaksi.
Kun kenttä on jäätynyt menen mieluummin ratsastamaan pellolle. Pellon nurmipohja joustaa hämmästyttävän hyvin pienemmänkin hangen alta. Meillä on myös takapelloilla nurmipohjainen laukkarata, joka on käytössä kesät talvet.
Itselläni on -15 asteen ratsastuspakkasraja, koska usemman hevosen ratsastaminen kylmemmässä alkaa olemaan jo todella epämiellyttävää. Varsinkin kun minulla on jo paljon vanhoja paleltumia. Reidet ovat yleensä koko talven kirjavan näppyläiset, ne kun ottavat aikalailla viimaa ratsastaessa.
Täksi talveksi olenkin tilannut ratsastushameen, postaan käyttökokemukset heti kun olen testannut! Mutta jo etukäteen uskoisin sen olevan minulle aika hyvä, suurin ongelmani kun on paleltuvat reidet ja kylmästä kipeytyvät polvet. ”Harmillisesti” minulla on kyllä tuota tosi nuorta ratsastettavaa sakkia tuossa, jotka ei ehkä tämän talven aikana vielä hamoseen totu.. 😀 . Mutta on tuossa vanhempia (ja jopa viisaampia), jotka menevät hamosen kanssa varmasti oikein hyvin!
Hallilla käyn hyppäämässä ja tarpeen mukaan muutenkin. Meillä on heppiksessä webasto lämmitys (muutamalla potkulla saattaa jopa toimia) hevospuolella, jonka takia on mukavampaa seisottaa useampaakin heppaa pakkassäällä autossa.  Kuitenkin pakkaspäivänä monene hepan ratsastus hallilla on sekin vähän hankalaa, joten pyrin liikuttamaan hevoset kotona aina kun se on mahdollista. Vaikka usein pellolla voi tulla melkomoista kyytiä… Täytyykin pyytää joku päivä Karia filmaamaan esim Nadinah tamman peltopukit. 😀
Miten teillä hoidetaan talvipäivien liikutukset?

t. Minna

Pin It on Pinterest